Vierailla oli mahdollisuus tutustua tapuliin ja sen esineistöön. Kuvassa Elias Lönnrotin hautajaisista söilyneitä seppeleitä.
Karjalohjalainen Veikko Lackman oli 70-80-luvun vaihteessa ollut kunnostamassa kirkonkelloja ja hän kävi nyt katsomassa 30-vuoden tauon jälkeen kellojen toimintaa. Kellojen laakerointi muutettiin tuolloin kuulalaakereiksi, kelloja laskettiin n. 80 cm alaspäin ja kellojen soitto automatisoitiin.
Piispa Tapio Luoman saarna on luettavissa täältä.
Espoon piispa Tapio Luoma totesi tervehdyksessään mm.: Piispana saan osallistua tällaiseen seurakuntajuhlaan. Kun vietämme tänään Elias Lönnrotin kirkkopyhää, niin emme myöskään voi olla sivuuttamatta tuolloin sammattilaisen ja samalla suomalaisen suurmiehen merkitystä ja ansioita. Elias Lönnrot oli oman aikansa monilahjakkuus ja jollain tavalla ainakin itseäni viehtättää ajatus siitä että mies jolla oli tavattoman laaja tuntemus ja tietämys oman alueensa ja oman aikansa erilaisista asioista. Hän oli siis lääkäri, mutta myöskin hyvin merkittävä kasvitieteilijä.
Seurakuntalaisia oli runsaasti paikalla seurakuntatalossa järjestetyssä juhlatilaisuudessa nauttien ohjelmasta ja lohikeitosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti