Sammatis: elokuuta 2013

Sammatin komean kellotapulin 250-vuotisjuhlia vietettiin eilen, sunnuntaina. Tapuli toivotti vieraansa tervetulleiksi huomenkellojen soitolla.

Vierailla oli mahdollisuus tutustua tapuliin ja sen esineistöön. Kuvassa Elias Lönnrotin hautajaisista söilyneitä seppeleitä.

Karjalohjalainen Veikko Lackman oli 70-80-luvun vaihteessa ollut kunnostamassa kirkonkelloja ja hän kävi nyt katsomassa 30-vuoden tauon jälkeen kellojen toimintaa. Kellojen laakerointi muutettiin tuolloin kuulalaakereiksi, kelloja laskettiin n. 80 cm alaspäin ja kellojen soitto automatisoitiin.

Piispa Tapio Luoman saarna on luettavissa täältä.

Espoon piispa Tapio Luoma totesi tervehdyksessään mm.: Piispana saan osallistua tällaiseen seurakuntajuhlaan. Kun vietämme tänään Elias Lönnrotin kirkkopyhää, niin emme myöskään voi olla sivuuttamatta tuolloin sammattilaisen ja samalla suomalaisen suurmiehen merkitystä ja ansioita. Elias Lönnrot oli oman aikansa monilahjakkuus ja jollain tavalla ainakin itseäni viehtättää ajatus siitä että mies jolla oli tavattoman laaja tuntemus ja tietämys oman alueensa ja oman aikansa erilaisista asioista. Hän oli siis lääkäri, mutta myöskin hyvin merkittävä kasvitieteilijä.

Seurakuntalaisia oli runsaasti paikalla seurakuntatalossa järjestetyssä juhlatilaisuudessa nauttien ohjelmasta ja lohikeitosta.

Kellotapulin rakensi Myllykylän Arven tilallinen Erik Stenström 1763. Seuraavana vuonna hänestä tuli myös kirkonisäntä. Silvannon kirjoituksessa mainittu kirkonisäntä Erik Mattsson Stenstråle, jonka nimen oikeellisuutta myös Silvanto on epäillyt, on oikealta nimeltään juuri tämä tapulin rakennusmestari Erik Mattsson Stenström.

Reino Silvanto: Sammatti (ss. 106, 107 ja 115)

….

Nähtävästi on kirkon rakentaminen vaatinut pienen seurakunnan kaikki voimat ja varat, koska kellotapuli rakennetaan vasta 1763 ja silloinkin vielä jossakin määrässä emäseurakunnalta saadulla avustuksella. V. 1762 pantiin nimittäin koko Karjalohjan pitäjässä käyntiin rahankeräys lukusilla ja saatiinkin kokoon kelloapua Sammatin kappelille 500 talaria. Sammatin 28 maatilaa antoi vapaaehtoisesti kukin 12 talaria kuparissa, paitsi Haarjärven Luttari 9 talaria. Emäseurakunnalta saatiin vielä lainaksi 120 tal. Näin varustettuna voitiin sitten seuraavana vuonna 1763 ryhtyä rakentamaan kellotapulia, kun huomattiin, että kirkonkellot saataisiin lunastetuiksi. Etukäteen tilausta tehtäessä maksettiin (1752 ²⁴/₆) Mustion ruukille 600 talaria kellojen valamiseksi¹⁾ ja siihen (1763 ⁸/₄)vielä loput 659:18 tal. lisäksi. Kellotapulin rakentaminen aiheutti samantapaisia menoja kuin kirkkokin ja tuli maksamaan, paitsi päivätöitä y.m., rahaa noin 1600 talaria, josta siis suurin osa kirkonkellon osalla (1,259:18). Kirkonisäntä Johan Johansson Oino sai taas rakennusvuodelta 1763 ”tupla” palkkion, 20 talaria, joten vuotuinen normaalipalkkio oli siis jo noussut 10 talariin.

1)Kellojen valuun on kuitenkin suorittanut Johan Fahlstén Tukholmassa ja nähtävästi on Mustion ruukki siis vain välittänyt tilauksen ja valmiin työn takaisin.

Kirkon ja kellotapulin rakentaminen aiheutti vuoden 1767 tileissä velkavajausta 74:27 talaria, mihin nähtävästi on laskettava lisäksi Karjalohjalta saatu laina 120 talaria. Kun 1764 kirkonisännäksi tullut Erik Mattsson Stenstråle (?, Stenström) jo ²⁵/₃ 1767 kuoli tilejä tekemättä, niin joutui kuolinpesä välikäteen ja maksamaan velkojakin. Samana vuonna 1767 suoritettiin kirkon kellarin muuraus. Sen teki kanttori Barckman Karjalohjalta saaden 30 talaria; raudoituksen suoritti Haarjärven seppä (16 tal.). Mutta pieni kirkonkello aiheutti pian lisämenoja. sen rengas kielen juuressa oli mennyt rikki ja kun kelloa senjälkeen käytettiin lyömällä sen laitaan, niin meni kello säreelle. Tämän johdosta päätti kirkonkokous ²⁵/₃ 1768 uudesti valattaa kellon ja samalla lisätä sen suuruutta 2 tai 3 leiviskällä. Mustion ruukinpatruuna Hagman toimitti kellon valettavaksi Tukholmaan, jossa Joh. Fahlstén suoritti työn. Valuu tuli maksamaan 230 talaria, jotka otettiin viini- ja köyhäin kassoista.

Vasta 1771 saatiin 120 talarin velka emäseurakunnalle maksetuksi.

----

Kellotapuli on vaatinut myöskin korjauksen, sillä 1831 (vuosiluku tapulin tuuliviirissä) on rakennusmestari Tolpo Nummelta sen vuorannut, katon paanuttanut y.m. Palkakseen hänelle oli päätetty maksaa viljamakasiinista 4 tnr. rukiita ja joka talosta yksi limppu sekä 3 naulaa (?) särvintä ylläpidoksi työn aikana. Tapulin katto vaihdettiin 1882 peltikatoksi.

----

Sammatin kirkon viimeinen jalkapuu on tehty 1761 ja viimeiset jalkapuussaistujat nähtiin vuoden 1850 vaiheilla.

(Kirkon jalkapuussa on eräs Vanhatalon isäntä viimeksi kököttänyt. Talo on lähellä kirkkoa. Syynä kuului olleen se, että oli tullut juopuneena kirkkoon. Hänellä sanotaan olleen sudennahkaiset turkit, lakki ja hansikkaat, kaikissa karvat ulospäin. Oli laulanut kovalla äänellä: ”Tuohon minä panen hattuni ja tuohon minä panen hanskani ja lukkari laula päälle”.)

Isokello

Pikkukello

Marja-Terttu Knapas kirkon 250-vuotisjuhlissa 24.7.2005:

Kirkko ei ollut kirkko ilman sinne kutsuvia kelloja. Edellisen kirkon kellotapulista ei ole mitään tietoa, sellainen sen luona on täytynyt olla. Uusi kirkko sai kuitenkin uuden tapulin, jossa oli sijat kahdelle kellolle. Kirkon länsipuolelle kirkkotarhan aitaan liittyvä tapuli rakennettiin vuonna 1763 ja sen rakennusmestarina oli Erik Stenström. Tapuli on tyypillinen ns. lounaissuomalainen tapuli. Sen tunnusmerkkejä ovat neliskulmainen pohjakerros ja kellokerros sekä kahdeksankulmaisen kupuhattuisen kerroksen päällä oleva sipulikupoli. Keski-Euroopasta Ruotsin kautta tullut sipulikupoli esiintyi Suomen puolella ensimmäiseksi todennäköisesti Turun tuomiokirkon sittemmin kaupungin palossa tuhoutuneessa torninpäätteessä. Suomessa kohtasivat kahden kirkkokunnan rajalla länsimaisen barokin rakastama sipulikupoli ja itäisen kirkon Konstantinopolin kautta tullut sipulikupoli.

Sammatin kellotapulin pohjakerros toimi läpikäytävänä kirkolle. Läpikäytävän sivulla oli alkuaan ruumishuone, ts. jo viikolla kirkolle hautaamista varten tuotujen vainajien säilytystila. Uusi kello hankittiin Mustion ruukin välityksellä Tukholmasta tunnetulta kellonvalajamestari Johan Fahlstenilta. Kellon hinta ylitti moninkertaisesti kirkon ja tapulin rakentamiseen käytetyt rahavarat. Enkelinpäillä ja akantuslehtireunuksella koristellussa kellossa on sen tarkoitusta oivallisesti kuvastava Karjalohjan kirkkoherra Gabriel Haartmanin sepittämä inskriptio: COSKAS CUULET CUMINANI CULJE KIRCKON KIRUHUSTI HERRAN SANAA SAAWUTTAMAN MUISTA MULLAXI TULEWAS NINCUIN ENDINEN EDELLÄS. Joitakin vuosia myöhemmin seurakunnalla jo vanhastaan ollut pikkukello särkyi ja se lähetettiin Mustion kautta samaisen Fahlstenin kuoltua hänen leskensä ylläpitämän valimon korjattavaksi.

Kellotapuli korjattiin perusteellisesti vuonna 1831. Se alaosan hirsiseinät laudoitettiin, paanukatot uusittiin ja kelloluukut paneloitiin rakennusmestari Tolpon johdolla. Tapulin korjaus jäi Nummella asuneen Axel Magnus Tolpon, jonka isä Mårten Tolpo oli myös ollut taidoistaan tunnettu rakennusmestari, viimeiseksi työksi Uudellamaalla. Hän muutti sen jälkeen Itä-Suomeen, jossa useat seurakunnat olivat alkaneet suunnitella uuden kirkon rakentamista. Axel Magnus Tolpo kuoli kesken kristikansan suurimmaksi puukirkoksi sanotun Kerimäen kirkon rakentamista ja työtä jatkoi hänen poikansa Theodor seuraten näin isoisänsä ja isänsä jälkiä tunnettuna ja arvostettuna kirkonrakentajana.

Haatio, Ykkössanomat 15.8.2013:

Sammatin kirkon kellotapuli juhlii 250-vuotista olemassaoloaan

Elokuun 25. päivänä vietetään Sammatin kirkon kellotapulin 250-vuotisjuhlia. Kellotapuli valmistui 8 vuotta kirkon valmistumisen jälkeen ja kellotapulin rakennusmestarina oli Myllykylän Arvelan isäntä Erik Mattsson Stenström, joka tuohon aikaan oli hieman yli kolmikymppinen talollinen. Kellotapuli siis valmistui vuonna 1763 ja rakennusmestarin kohtaloksi muodostui keuhkotauti jo neljä vuotta tapulin valmistumisen jälkeen.

Vähemmän tunnettua ovat tapulin myöhemmän korjauksen vaiheet. Korjaus valmistui vuonna1831 ja korjaustyö tehtiin kuuluisan kirkonrakentajan Axel Magnus Tolpon johdolla. Tolpo aloitti myöhemmin mm. maailman suurimmaksi mainitun puukirkon rakentamisen Kerimäelle ja hänen kuolemansa jälkeen hänen poikansa Theodor saattoi tämän suurtyön päätökseen.

Axel Magnuksen isä oli kirkonrakentaja Mårten Tolpo, joten kirkonrakennustaito periytyi suvussa siis kolmessa polvessa.

Miksi siis kuuluisa kirkonrakentaja tuli korjaustöihin Sammatin vaatimattomaan, syrjäiseen kappeliin. Syitä voi olla monia ja yhtenä varmaan voidaan todeta hänen syntymäpitäjänsä Nummi. Työtehtävä oli siis lähellä hänen asuinseutujaan. Axel Magnus suoritti tuohon aikaan lukuisia rakennustehtäviä läntisellä Uudellamaalla.

Mutta asiaan on voinut vaikuttaa myös muut asiat. Elias Lönnrotin isän äiti oli Anna Lena Tolpo. Räätäli Fredrik oli siis Axel Magnuksen serkku. Tällä sukulaisuudella on voinut olla vaikutusta. Sammattilaiset olivat jälleen hyötyneet Lönnrotin suvun yhteyksistä muihin toimijoihin.

Veikko Kallio: Sammatti. Elias Lönnrotin kotipitäjä (ss. 75, 242)

----

Sammattilaisten ponnistukset eivät loppuneet uuden kirkon valmistumiseen. Muutaman vuoden kuluttua tuli ajankohtaiseksi uuden kirkonkellon hankkiminen, mikä oli kustannuksiltaan itse kirkon rakentamistakin suurempi hanke. Sammatin kirkossa oli jo ollut käytössä pieni kello, mutta nyt uusi kirkko tarvitsi myös isomman kellon. Eivätkä omat rahkeet enää yksin riittäneet. Koko Karjalohjan seurakunnalta kerättiin kelloapua vuonna 1762 yhteensä 500 taalaria ja lainaa 120 taalaria. Huomattava apu tuli vielä Sammatin isänniltä itseltään. kappelikunnan 28 talosta annettiin vapaaehtoisena tukena 12 taalaria ja Haarjärven Luttarista 9 taalaria kellon hankkimiseksi. Näin koossa oli 950 taalarin summa, josta maksettiin Mustion ruukille 600 taalaria ennakkoa vielä vuoden 1762 aikana. Tuolloin kesän aikana varsinaisen valutyön oli tehnyt Tukholmassa Johan Fahlsten. Seuraavana vuonna maksettiin loppusumma 659 taalaria, joten kustannukset olivat todella suuret. Kirkonkassa painuikin miinukselle, ja emäkirkon velka saatiin maksetuksi vasta vuonna 1772. Ajat olivat onneksi suotuisia suurillekin taloudellisille ponnistuksille.

Uusi kello oli suuaukossa yhden kyynärän suuruinen. Siihen oli valettu teksti ”VALETTU STOKHOLMISSA JOH. FAHLSTENILDÄ 1762” ja toiselle puolelle: ”KOSKAS KUULET KUMINAN, TULE KIRKON KIRUSTE HERRAN SANA SAAVUTTAMAN; MUISTA MULLAX TULEVAS NIIN KUIN ENDINEN EDELLÄS. C.H.”

Mutta rasitukset eivät loppuneet edes uuden kellon hankkimiseen. Sille oli saatava tapuli, jotta kumu kiirisi kantavana kappeliseurakuntalaisten kuultavaksi. Niinpä vuoden 1763 puolella aloitettiin kellotapulin rakentaminen. Rakennusmestariksi valittiin Erik Stenström 60 taalarin palkkiota vastaan, ja vielä suuremmalla summalla ostettiin Mustiosta nauloja ja muuta rautatavaraa tapulia varten. Ja jälleen kirkkoväärtillä oli asiaa Lohjalle helmikuun markkinoille tervaa hankkimaan. Näin nousi vielä vuoden 1763 aikana Stenströmin johdolla kirkon viereen hirsinen kellotapuli, joka sai seuraavana kesänä kirkon tapaan punamullan ulkopinnalleen. Paikallaan tapuli seisoo vielä tänäänkin.

Kellotapulista tuli kirkon tyyliin kauniisti sopien perinteisen lounaissuomalaisen mallin mukainen, kolminivelinen eli –kerroksinen rakennus, jonka alaosasta tehtiin läpikäytävä hautausmaalle ja kirkkopihalle. Alaosassa oli pieni ruumishuone, keskikerrokseen sijoitettiin kellot ja ylimmästä osasta tehtiin monikulmainen. Tapuli nousu yhdeksän kyynärän eli hieman yli viiden metrin korkeuteen.

----

Suurin taloudellisin ponnistuksin hankittu uusi kirkonkello kumisi kauniisti ja nöyryyttä julistaen Jumalan edessä, mutta pienen vanhan kellon kanssa oli ongelmia. kellon kielen juuressa ollut rengas meni rikki, ja kun kelloa sen jälkeen soitettiin lyömällä sen reunaan, halkesi koko kello. Maaliskuussa 1768 kappelikunnan väki oli kerääntynyt miettimään mitä pienelle kirkonkellolle pitäisi tehdä. Yksimielisesti päätettiin, että kello oli valettava uudelleen ja samalla suurennettava kahdella tai kolmella leiviskällä. Mustion ruukinpatruuna herra Bertil Hagman sai tehtäväkseen toimittaa kello Tukholmaan valettavaksi mestari Fahlstenille. Näin tehtiin vielä samana vuonna. Korjaustyö tuli maksamaan sammattilaisille yhteensä 230 taalaria, suurentamiseen tarvittavasta metallista maksettiin Mustiolle neljä taalaria ja kirkkoväärtillekin annettiin ylimääräisestä työstä tilauksen yhteydessä kaksi taalaria. Pitempää tekstiä ei kelloon valettu vaan lyhyesti toteamus: ”GJUTEN I STOCKHOLM AF JOH. FAHLSTEN 1768”. Näin kappeliseurakunnassa saatiin kuulla kahden kellon kalketta tulevat vuosikymmenet eteenpäin.

Sammatin asukkaiden vastattavaksi kertyi viidentoista vuoden aikana noin 3000 taalarin kustannukset kirkosta, tapulista ja kelloista. Se oli valtava summa 30 verotalolle. Suorastaan hämmästyttävää on, etteivät seurakuntalaiset esittäneet missään vaiheessa vastalauseita rakentamista ja hankintoja kohtaan. Yleensä rahvas oli kovin herkkä ilmaisemaan mielipiteensä asioista, ja erityisesti kustannuksia aiheuttavia seurakunnan töitä venytettiin viimeiseen saakka. Emäkirkon hankkeisiin kappeliseurakuntalaiset eivät sitten halunneetkaan osallistua mistään hinnasta.