lauantai 21. heinäkuuta 2012
Sammatin tori
Sammatin kesän lauantaiset toritapahtumat jatkuvat vilkkaina. Monipuolinen tarjonta sisälsi tänä lauantaina myös Gabriel Niilonpoika Enqvistin sukuseuran esittelyn. Seura vaalii Sammatin Lohilammen isännän jälkeläisten perinteitä. Sukua käsittelevät sivut on julkaistu täällä.
tiistai 17. heinäkuuta 2012
TaideAitat avoinna vielä heinäkuun loppuun
TaideAitoissa on tänä vuonna Simo ja Pekka Hannulan töiden lisäksi nähtävillä Juha Tammenpään ja Kimmo Ojaniemen töitä.
TaideAitat sijaitsevat Sammatin Haarjärvellä osoitteessa Valkjärventie 296.
TaideAittoihin voi tutustua Aittojen oman blogin kautta.
TaideAitat sijaitsevat Sammatin Haarjärvellä osoitteessa Valkjärventie 296.
TaideAittoihin voi tutustua Aittojen oman blogin kautta.
Taina Partasen ikonit elokuussa Kahvila Putiikissa
Taina Partasen upea ikoninäyttely päättyi juuri Miinan Mökissä. Ei kuitenkaan huolta. Tainan ikonit ovat nähtävissä elokuussa Sammatin Kahvila Putiikissa.
Tainan töihin voi tutustua myös kotisivujen kautta.
sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Tiekirkko
Sammatin kirkko on tänäkin vuonna tiekirkkona. Tiekirkkoja on Suomessa kaikkiaan hieman alle 300. Useisiin kirkkoihin, kuten Sammattiinkin, on järjestetty opaspalvelu. Kirkot ovat avoinna joka päivä. Sammatissa kirkossa voi käydä klo 11 .. 15 välisenä aikana.
Heinäkuun puoleenväliin mennessä Sammatin kirkossa on käynyt n. 600 vierailijaa. Oppaat ovat vapaaehtoisia. Päivittäisten kävijöiden määrä vaihtelee muutamasta kävijästä jopa yli 50 kävijään. Ryhmille esittelyjä voidaan järjestää myös muina aikoina kuin tiekirkon normaaleina aukioloaikoina.
Heinäkuun puoleenväliin mennessä Sammatin kirkossa on käynyt n. 600 vierailijaa. Oppaat ovat vapaaehtoisia. Päivittäisten kävijöiden määrä vaihtelee muutamasta kävijästä jopa yli 50 kävijään. Ryhmille esittelyjä voidaan järjestää myös muina aikoina kuin tiekirkon normaaleina aukioloaikoina.
sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
Sammatin sankarivainajat
Sammatin sankarivainajia käsittelevä julkaisuni on nyt vapaasti imuroitavissa. Tämä versio sisältää lisäykset ja korjaukset aikaisempaan paperiversioon.
lauantai 7. heinäkuuta 2012
Ritva Saihila Makasiinissa
Ritva Saihilan uniikit käsityöt ja hatut vielä esillä Makasiinissa sunnuntaina 8.7.2012. Muista käydä!
Liisa Suominen Miinan Mökissä
Liisa Suomisen öljyväri- ja akvarellitöitä on esillä Miinan Mökissä vielä alkuviikolla. Hienoja maisemia ja kukkatauluja. Kannattaa käydä!
perjantai 6. heinäkuuta 2012
Sampojuhlat YLE Areenassa
Sampojuhlista löytyy juttua YLE Areenassa. Jos ei halua katsoa koko pätkää, niin voi mennä noin 6 minuutin kohdalle.
keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
Tuulikki ja Wallo Sammatin Kievarissa 4.7.2012
Tuulikki ja Wallo laulattivat jälleen sammattilaisia Kievarin luonnonkauniissa ympäristössä. Laulun voimasta voisi mielellään nauttia vaikka heinäkuun jokaisena keskiviikkona.
Sampojuhlat 1.7.2012
Sampojuhlat juhlittiin tänä vuonna upeassa kesäsäässä Sampomäellä. Seuraavassa tunnelmia kuvien muodossa. Länsi-Uusimaa kirjoitti myös juhlistamme.
Sammatin vt.kirkkoherra Kauko Puranen avasi juhlat
Juhlapuheen piti kaupunginjohtaja Simo Juva
Musiikista vastasi kansanmusiikkiyhtye Tuima
Yleisöä oli koko Sampomäen täydeltä
Perinteiset hernekeitot!
Illan kohokohta: AMORPHIS
Luonto lähellä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)