Sivut

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Kastemekkonäyttely Lohjalla lastenkappeli Pikku Laurissa 31.1-7.2

Kuvassa pojan puku vuodelta 1906. Puku on ollut päälläni kasteessa.

Kastemekkojen vaiheet neljän sukupolven palvelijana

Helmikuun 11. päivänä 1904 vihittiin Sammatin Niemenkylän Mallaan isäntä Kaarlo Malmgrén (myöh.Maaniemi) Nummen Oinolan Antsepän tyttären Hilma Stenbergin kanssa.
Heille syntyi kaikkiaan seitsemän lasta, viisi poikaa ja kaksi tytärtä. Lapsista vanhin, Lyyli Maria, syntyi marraskuun 11. päivänä 1904 ja kuoli jo seuraavan vuoden maaliskuun 4. päivänä hieman yli kolmen kuukauden iässä.
Seuraavan lapsen, pojan, syntyessä hankittiin hänelle oma kastemekko, jolla kastettiin kaikki viisi poikaa

  • ·         Kaarlo Martti s. 14.1.1906, k. 26.5.1957
  • ·         Viljo Pellervo s. 1.11.1907, k. 22.9.1941
  • ·         Toivo Johannes s. 12.10.1910, k. 6.4.1921
  • ·         Kauko Aadolf s. 26.1.1913, k. 21.10.1988
  • ·         Paavo Olavi 14.3.1918, k. 11.2.1919
Tytön kastemekkoon liittyy perimätiedon mukaan tarina, jonka mukaan, jos taloon syntyy tytär, niin Niemenkylän kesävieras, jonka henkilöllisyys on jäänyt unholaan, oli luvannut tälle hankkia oman mekon. Kun toinen tytär, Mirjam Mielikki, syntyi 16.4.1915, hän sai kantaa tätä uutta tyttöjen mekkoa ensimmäisenä.

Toinen sukupolvi

Mallaan tytär, Mirjam. avioitui tammikuun 5. päivänä 1946 Jussilan isännän Martti Haation kanssa. Heidän tyttärensä

  • ·         Leena Mirjami
  • ·         Anja Maria
  • ·         Irma Helena
käyttivät tytön mekkoa ja poika Toivo Johannes pojan mekkoa.


Kolmas sukupolvi

Anjasta tuli seuraava Jussilan emäntä. Miehensä, Heikki Luumeen kanssa, heille syntyi neljä lasta. Vanhin tytär, Anu, oli puettu tytön kastemekkoon samoin kuin nuorimmista kaksostytöistä Helena. Toinen kaksostytöistä, Maija, käytti pojan kastemekkoa. Heikin ja Anjan pojalla oli kasteessa isälleen vuonna 1947 teetetty asu.

Neljäs sukupolvi

Myös vanhimman tyttären, Anun, poika Joona on kastettu poikien sekä tyttäret Jenna ja Anniina tyttöjen kastemekossa ja talon nykyisen isäntäparin Anssin ja Maijan pojat Arttu, Elias ja Oskari ovat myös käyttäneet perinteistä pojan pukua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti