Sivut

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Elias Lönnrot lääkärinä


Kotokontupäivillä 11.4 Sammatissa piti professori Arno Forsius Sampaalassa esitelmän Lönnrotista. Hän kertoi mm:

Lönnrot komennettiin kandidaattina 1831 Hietalahden sairaalaan hoitamaan kolerapotilaita. Hän valmistui seuraavana vuonna lääkäriksi ja meni 1833 Kajaaniin piirilääkäriksi. Kokemukset Kajaanissa olivat niin rajuja, että Lönnrot kertoi voivansa rauhoittua vain matkoillaan, jolloin lääkärinvastuuta ei ollut. Jopa lääkärin ammatista luopuminen oli harkinnasta. Homeopatia, jota Lönnrot piti ’roskana’, oli hoitomuotona leviämässä. Ongelmana olivat myös erilaiset kansanparantajat. Lönnrot korosti lääkärintoimessaan kansan tarkoituksenmukaista käyttäytymistä, terveellistä ravintoa, rokotuksia ja puhui erityisesti kätilöiden määrän lisäämisen puolesta. Lapsikuolleisuushan oli varsin suurta tuohon aikaan.

Lönnrot oli 1840-luvulla virkavapaana lääkärintoimesta viiden vuoden ajan. Lönnrot jatkoi kuitenkin lääkärintointa vaikka hän katsoi, että virkavapausaikana hän oli jäänyt lääketieteen kehityksestä jälkeen. Hän jatkoi lääkärintointaan vielä Sammatissa eläkepäivinään. Lönnrot lääkärinä oli tunnettu erityisesti ihmisläheisenä henkilönä ja tuli hyvin toimeen tavallisen kansan parissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti