Sivut
▼
maanantai 29. helmikuuta 2016
sunnuntai 28. helmikuuta 2016
lauantai 27. helmikuuta 2016
maanantai 22. helmikuuta 2016
torstai 18. helmikuuta 2016
tiistai 16. helmikuuta 2016
Kameraa kannattaa kantaa mukana lenkillä
Kuva on aamulenkiltä koirien kanssa. Etäällä näin kolme hahmoa, joita oletin ketuiksi. Saalistivat lintuja. Paljaalla silmällä ei tunnistaminen onnistunut, joten otin kuvan. Tämä on siitä osasuurennos. Matkaa oli kartasta mitattuna 500 m. Ensi kerralla ehkä kannan mukana myös jalustaa.
Tämä on vanha tuttavuuteni ja kuva on otettu paljon lähempää.
perjantai 12. helmikuuta 2016
torstai 11. helmikuuta 2016
lauantai 6. helmikuuta 2016
perjantai 5. helmikuuta 2016
Runebergin päivä
5. helmikuuta vietetään Suomessa Runebergin päivää. Suomenruotsalaisen runoilijan Johan Ludvig Runebergin (1804–1877) syntymäpäivää alettiin juhlia runoilijan täyttäessä 50 vuotta. Nykyään Runebergin päivä on liputuspäivä, ja silloin on tapana syödä Runebergintorttuja. Päivä on suomenruotsalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin merkkipäivä ja Svenska litteratursällskapetin vuosipäivä. (Lähde: Wikipedia)