Sivut

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Lönnrotin patsaan paljastus 1902


SKS:n tietopaketti Elias Lönnrotista kertoo myös Patsaan paljastamisesta 18.10.1902. Kuten tunnettua patsas paljastettiin yöllä ennen klo 7 aamulla tapahtuvaa oikeaa paljastushetkeä. Paljastajana oli talollisen poika Lindfors Pyhäjärveltä (U.l.).

Asiaa käsiteltiin useissa sanomalehdissä seuraavien päivien aikana. Mm. Koitar 21.10.1902 ja Wiipurin Sanomat 22.10.1902 kertovat tapauksesta.

Lehtitiedoista selviää, että mukana olivat myös kaksi sammattilaista torpparia, I. G. Helenius Leikkilän Jussilasta ja K. A. Salminen Myllykylän Ylitalosta.

perjantai 19. lokakuuta 2012

YLE Areenassa juttua Sammatista

Kanteleen historiaa käsitellään YLE Areenan jutussa ja käydään mm. Sammatin kirkon kellotapulissa ja Paikkarin torpalla. Kuuntele

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kukkusnummen lenkkimaastot

Kukkusnummi tarjoaa loistavat lenlkkeilymahdollisuudet sammattilaisille. Lenkin ohessa voit käydä kirjaamassa suorituksesi pururadalla Sammatin Sammon kuntolaatikolla.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Tilastoja vanhasta Sammatista

Tällaisen Sammatin Lohja sai:


72,01 neliökilometriä maa-alaa
vesipinta-alaa 13,05 m2
yhteensä 85,06 m2

Lähde: Maanmittaushallitus

Jumppa vaatii myös lihashuoltoa

Matkalla voi hankkiutua myös hierontaan. Tässä mallia Lissabonin lämmöstä.